1247595249_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tää 'kakku' näyttää kulkevan vähä eri nimillä, tai liekkö tälle oikeeta nimee olleskaan, kun täähän on vaan tämmönen sovellus siitä banoffeesta. Eli siis banoffee, mutta banaanit korvattu mansikoilla. Idean sain tähän kuolattuani vastaavaa teosta Kyökkipiika Katin blogissa, täällä näin. (Ohje löytyy myös samaisesta linkistä). Banaanista en välitä olleskaan missään leivonnaisissa, joten vasta mansikkaversion nähtyäni innostuin tätä kokeilemaan. Tosin ensin oli pikku mutka matkassa, nimittäin kondensoidun maidon löytäminen. Mutta kaikille Joensuulaisille tai muille lähiasukkaille voin iloksenne ilmoittaa, että Prismasta sitä nykyään löytyy, kookosmaidon vierestä! :D Vähänkö oli ilo ylimmillään kun olin jo luopunut ajatuksesta että tätä maitoa löytäisin ja sitten sitä löytykin! Ts. olin siis lukenut muista blogeista, että Joensuusta tätä herkkua ei löytyisi, joten tästä epätoivo. Eniveis, kannatti metsästää maitoa ja tehdä tätä, nimittäin tämä on aivan ihanaa! Nousi ykkösherkkujen joukkoon kohinalla. Toiseen kertaan pitää ainaki tänä kesänä vielä tehä, nam!