Namnam, tää on herkkua.. :D

Ohje on suhteellisen suurelle salaatille, joten kannattaa pienentää määriä reilusti, jos tahtoo vain vaikkapa iltapalasalaattia.

1570844.jpg

n. 500g savulohta
4-5 isoa kiinteää perunaa
3 isoa omenaa (salaattiin sopivat parhaiten vihreät, hieman kirpakat omenat)

2 purkkia kermaviiliä
sitruuna
tilliä, ruohosipulia (määrä oman maun mukaan)
ripaus sokeria

(Perunat kannattaa mahdollisuuksien mukaan keittää jo edellisenä päivänä.)
Kuori perunat sekä omenat ja pilko ne sopivan kokoisiksi palasiksi. Pilko mukaan myös savukala.

Sekoita kermaviilin joukkoon sitruunan mehu, tilli, ruohosipuli ja sokeri. Kaada seos salaatin sekaan ja sekoita hyvin. Anna vetäytyä ainakin pari tuntia, jotta maut kerkevät imeytyä.